perjantai 29. toukokuuta 2009

Rippikortti tytölle

73/2009

Iltaa..tästä piti tulla kortti jehkottaren haasteeseen, vaan eipä sitten tullutkaan - kun lähdin taas "omille teilleni" kokeilemaan embossausta valkoisella. Omasta mielestäni onnistuin hyvin tämän kanssa, vaikka tämä ei mikään tilauskortti ollutkaan. Yhden pohjan toki pilasin ensin...yritin väen väkisin tummanruskeaa alintakorttipohjaa. Onneksi siinä muutakin meni pilalle ettei vain värivalinnat. Sitten uskaltauduin ottamaan vasta tämän vaaleanpunaisen ja valitsin hieman eri paikat leimauksille. Opein sen verran nyt YL-juhlien aikaan että ajattelin tehdä varalle muutaman rippikortin... joku saattaa viimetingassa kysellä.

Huomasin korttia tehdessäni liian myöhään että minulla on aivan upea nauha joka olisi sopinut tähän korttiin jos sen olisin ajoissa muistanut. Mutta minä teen samanvärisen veljentytölle ja laitan sitä nauhaa siihen.

Viikonlopun aikana meillä juhlitaan ammattiinvalmistumista ja maantaina menen silmäluomien leikkaukseen (iän tuomia ongelmia). Loppuviikosta ansaittu muutaman päivän loma Levillä..patikoiden ja makkaraa syöden. Pienimmäisen voimien mukaan mennään. Olen odottanut Lapin matkaa..nyt taas päätettiin mennä. Sitten alkavatkin minun työt.

Pitsis kyseli kissoista: ovat muuttaneet hamekaapista pois. Asuvat nykyään "kissatalossa" ja välillä nukkuvat kannettavan tietsikan laukunpäällä. Kummallisia :)

Köllöhiiri``´´


1 kommentti:

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Lapinmatkasuunnitelmat kuulostavat kivoilta. Minäkin olen pitänyt riparia joskus tuolla Levin suunnalla (hui, onpas siitä aikaa: 18 v.!), ja siitä on oikein hauskat muistot. (Niinkuin sen puoleen kaikista ripareista, joita olen pitänyt :).) - Mukavaa valmistumisjuhlaa, ja rentoa leikkaukseenmenoa :). - Niin, ja hempeä kortti tämä, niinkuin tilanteeseen sopiikin. Tykkään tavastasi käyttää pitsejä.