sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

34/2009 Äidille Hänglar -tyttö

Nyt on vauhtiin päästy ;) Ulkoillakkin pitää muistaa - mutta vasta illalla. Minä pidän ehkä eniten Hänglar leimojen värittämisestä ja jotenkin sen vaikutus näkyy koko kortissa. Olen nyt tykästynyt näiden äitienpäiväkorttien tekemiseen. Toivottavasti ei jää montaa "käsiin". En ole koskaan maininnut, enkä myöskään kuvannut korttien sisuksia- joita nykyisin teen näihin isoihin kortteihin. Ja tilauskortteihin tahtovat aina sisukset. Sisukset olen aina tehnyt jälkikäteen siinä yhteydessä myös valmistan niistä materiaaleista joita olen käyttänyt kortissa - " tämän kortin on valmistanut" lätkän jonka nykyisin liimaan kortin takakanteen. Mietein vain sitä tässä kirjoittaessa että minkälainen " tyyli" muilla kortintekijöillä on?


Ja tässä ovat sisukset.


Ja tässä se planketti. Nyt kortti vain sellofaanipussiin ja kuori mukaan. Kortin koko on n.15x15.



TUNNUSTUS

TUNNUSTUS - sain tänään ihanan tunnustuksen Tiina :lta- lämpimät kiitokset. Planketin siirrään suoraan sivukaistalle. Monet siirtävät kaunista osoitusta eteenpäin - mikä on ihan oikein ja kauniisti tehty. Koska minä olen linkityksessä TUMPELO ja koska ihania blogeja on todella paljon ja moni heistä saa tämänkin tunnustuksen jostakin( Anskukin sai jo muualta:) ) minä anna tämän eteenpäin kahdelle blogille..... myy ja vilijonkka ja Pappi Puikoissa:) Ja kuten jo kerroin tämän voisi antaa niin , niin monille .

Terveisin Köllöhiiri :)

3 kommenttia:

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Kiitokset Köllöhiirelle :D!

myy ja vilijonkka kirjoitti...

kiitos tosta tunnustuksesta! välistä koristelemme sisältä ja taakse laitamme leimalla tekijän tiedot. ja joskus koristelemme myös kirjekuoren. mut tämä kortti on kyl todella kaunis ja ihastuttava! itse kanssa pidän noitten hänglareitten värittämisestä!

Unknown kirjoitti...

Ompa kiva idea tuo tämän kortin on tehnyt leima laittaa nuin, minulla tulee aina vaan leimattua se sinne takakanteen.